Uutishuone

Valmentajat voittivat lomautusriidan – jäsenille korvauksia perusteettomasta lomautuksesta

09.03.2023 | Työelämä, Työelämä

Artikkelikuva

Korkeimman oikeuden päätöksellä entinen työnantaja ei saanut valituslupaa ex-valmentajiaan koskevassa palkkakiistassa. Hovioikeuden tuomio jää pysyväksi ja työnantajan tulee maksaa valmentajille korvaukset perusteettomasta lomautuksesta sekä jäsenten oikeudenkäyntikulut.

Riita-asiassa kysymys oli siitä, että, työnantaja oli lomauttanut määräaikaisissa työsuhteissa olleet valmentajansa vuoden 2020 loppuun asti. Lomautuksen keston aikana työnantajat oli pitänyt uudet yhteistoimintaneuvottelut ja lomauttanut valmentajat uudelleen kolmeksi kuukaudeksi 28.12.2020 alkaen eli edellisen lomautuksen ollessa vielä voimassa.

Oikeus on nimenomaisesti vahvistanut, että työnantajalla ei ollut oikeutta lomauttaa valmentajia annetun uuden lomautusilmoituksen mukaisesti, koska valmentajat olivat lomautettuina jo ennestään. Oikeuden mukaan työnantajalla olisi ollut perusteita lomauttamiselle vain sellaisten työntekijöiden osalta, jotka olivat päätöksentekohetkellä töissä.

Työnantajalla ei ollut perusteita lomauttaa valmentajia myöskään 1. tammikuuta 2021 alkaen, sillä tuolloin ei enää ollut voimassa väliaikainen laki, joka mahdollisti määräaikaisten työntekijöiden lomauttamisen.

Hovioikeus tuomitsi työnantajan maksamaan valmentajille yli 40 000 euroa korvauksena työsuhteen perusteettomasta päättämisestä sekä oikeudenkäyntikulut.

“Käräjäoikeus sekä hovioikeus on yksiselitteisesti vahvistanut valmentajien näkemyksen korona-ajan poikkeuslain oikeasta soveltamista määräaikaisissa työsuhteissa olleisiin valmentajiin”, kertoo asiaa hoitanut SAVALin ja YTYn päälakimies Heikki Meskanen.

”Valmentaminen on ammatti siinä missä muutkin, ja työlainsäädäntöä tulee noudattaa. On myös tärkeää, että valmentajilla on oma kotipesä, jonka kautta edunvalvonta järjestyy”, kertoo SAVALin toiminnanjohtaja Raino Nieminen.


Lue lisää

Jäsen voitti työsuhderiidan - perusteeton irtisanominen johti korvauksiin
Työsuhdeneuvonta ja lakipalvelut SAVALin jäsenille

  • 43
  • 51
  • 52
  • 53
  • 54
  • 55
  • 56
  • 13

  • Lue lisää aiheesta

    Loading...